sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Viikon gradupäivitys: kirjoja, kirjoja, kirjoja

Tällä viikolla aloitin gradu-urakan käsittelemällä Seppäsen väitöskirjan loppuun. Taidan muuttaa osan tiedosta myöhemmin taulukkomuotoon, koska nyt tekstistä tuli vaikeasti luettavaa, ja taulukossa tieto olisi lukijaystävällisemmässä muodossa.

Sekä maanantaina että keskiviikkona hain kaksi isoa kassillista kirjoja, ensin Åbo Akademin Huvudbiblioteketistä ja Turun yliopiston pääkirjastosta, sitten yliopiston Teutori-kirjastosta. Molemmilla kerroilla sai hyvän liikunta-annoksen, koska kassit olivat ihan täynnä kirjoja ja painoivat paljon ja kanniskelin kirjat ensin kirjastolta bussipysäkillle ja vielä bussipysäkiltä kotiin. :)

Noin kaksi kolmasosaa kirjoista.

Lopun ajan käytin aiemmin kirjoittamani tekstin lähteiden tarkentamiseen. Olen siis kirjoittanut Liedon Vanhalinnassa harjoittelijana ollessani museon uuden arkeologisen näyttelyn kädentaitoja ja tekstiilejä koskevan osuuden taustatietotekstin, joka oli laudaturseminaarityöni pohjan ja on siten nyt graduni pohjana. Olen kyllä merkinnyt tekstiin lähteet, mutta en niin tarkastin kuin gradussa vaaditaan. Olen esimerkiksi laittanut näyttelyn taustatietotekstiin useaan kohtaan lähteeksi Jenni Sahramaan gradun, mutta nyt minun pitää tarkistaa, missä kohtaa viittaan oikein Sahramaan omiin ajatuksiin ja missä kohtaa viittaus pitää korjata, koska Sahramaa on viitannut johonkuhun toiseen. Ja minulla täytyy myös olla saatavilla ne lähteet, joihin Sahramaa on viitannut, jotta voin rehellisesti viitata suoraan niihin. Siirrynkin ensi viikkoon lainaamalla vielä lisää kirjoja (ja lehtiä), jotka esiintyvät tämänhetkisen aineistoni lähteissä. Minun pitäisi saada ainakin arkeologisten tekstiilien tutkimista käsittelevä osio tarpeeksi valmiiksi viikon parin sisällä, jotta ehdin ajoissa käsiksi omaan varsnaiseen aineistooni, Åbo Akademin tontin neulakinnaslöytöihin, ja niiden analysointiin.

Tältä se välillä näyttää, kun etsii tietyn kirjan tiettyä sivua.

Löysin myös ehkä lisävalaistusta viime viikon blogitekstissä käsittelemääni keskiaikaisessa kirjeessä mainittuun mahdolliseen neulakinnaspariin. Jüri Peetsin (Fennoscandia Archaeologica IV, 1987, s. 111-112) mukaan kinnasneulalla neulominen on itämerensuomalaisille kansoille ominainen käsityötekniikka. Sillä ei hänen ja Joseph Braunin (Liturgische Gewandung im Occident und Orient nach Ursprung und Entwicklung, Verwendung und Symbolik, 1907), johon hän viittaa, mukaan ole yhteyttä länsieurooppalaiseen tapaan haudata korkea-arvoiset kirkonmiehet chirothecae eli ”saarnauskintaat tai -sormikkaat” kädessä. Braunin mukaan chirothecae tarkoitti poikkeuksetta sormikkaita. No, jos oletetaan, että viime viikon tekstissä mainittu ”heidän maansa tapaan neulottu” tarkoittaa juuri itämerensuomalaisille ominaista tapaa neuloa eli neulakinnastekniikkaa ja unum par cirotecarum ”saarnauskintaita tai -sormikkaita”, vaihtoehdoiksi jäävät kinnasneulalla neulotut saarnaussormikkaat tai saarnauskintaiksi neulotut neulakintaat. Kirje oli siis Naantalin luostarin esimiehen Johannes Bernardin (n. 1395–1445) vastaus Vadstenan luostarin vanhemman munkin kyselyyn, ja kinnas- tai sormikasparin vastaanottaja, Vadstenan vanhempi munkki, luettaneen Braunin tarkoittamaksi korkea-arvoiseksi kirkonmieheksi.

Olen muuten huomannut, että gradunteossa auttaa sama asenne kuin yrittäjyydessä: penteles, minähän teen tämän ja saan tämän valmiiksi ja ajallaan. Tästä raportoinnistakin olen huomannut olevan hyötyä: jos ei muuta jaksa enää loppuviikosta tehdä, niin ainakin tulee huomaamatta katsottua, mitä onkaan tällä viikolla tullut kirjoitettua ja saa ajatukset siirrettyä graduun. Sitten jaksaa vielä vaikkapa tarkistaa pari viitettä ennen kuin julkaisee blogitekstin. Ja niin tulevat viikon viimeiset tomaatit täyteen. Tomaattien hyödyllisyys onkin tullut jo aiemmin esille, joten ei siitä sen enempää nyt. Tällä viikolla käytin vielä tomaatteja neulakintaan neulomiseen kirjoitustyön lisäksi, mutta yritän ensi viikolla hoitaa neulomisen illalla telkkarin ääressä ja keskittyä päivällä täysin kirjoittamiseen. Joka tapauksessa tällä viikolla toteutunut 70 tomaattia on tarkoitus toteuttaa myös ensi viikolla.

Pääset kaikkiin graduani käsitteleviin blogiteksteihin käsiksi täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti