sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Viikon gradupäivitys: silppuviikko

Tällä viikolla gradunteko meni silppuiseksi, mikä oli kyllä ennalta arvattavissa. En laskenut tomaatteja enää loppuvaiheessa. Nukuin taas vaihteeksi yhden yön huonosti, eikä minulla ollut muutenkaan kokonaista ehjää päivää käytettävissä lukuun ottamatta yhtä päivää Museokeskuksella. Siellä sain sentään edistettyä asiaa niin, että luultavasti kaksi siellä vietettyä päivää riittää saattamaan neulakinnaslöytöjen tutkimisen loppuun. Toinen näistä päivistä on edessä huomenna, ja näillä näkymin viimeinen parin viikon päästä, kun olen saanut ennallistusta varten tarvitsemani jaalanlampaan villasta kehrätyt langat. Ajattelin nimittäin katsoa tämän langan kuituja läpivalaisumikroskoopilla vertailun vuoksi. Tällä viikolla katsoin jo Kuralan Kylämäen ahvenanmaanlampaan villasta kehrättyä lankaa, ja huomenna tarkistan, miltä nyky-suomenlampaan villan kuidut näyttävät.


Kaikkien jaalanlampaiden karva on vähän erilainen. Liköörin päällyskarva on todella pitkä. Kuva: ESS. Kuva täältä.
Ahvenanmaanlammas. Kuva täältä.

Luulen, että "gradu esitarkastukseen maaliskuun loppuun mennessä" ei ihan toteudu ellen sitten saa uniongelmiani kuriin ja oikein hyvää kirjoitusvauhtia päälle. Kunhan saan löydöt läpikotaisin tutkittua sekä käytyä Helsingissä Museoviraston kirjastossa viikolla 9, minulle jää "enää" kirjoitustyö - joka ei ole tällä hetkellä niin pitkällä kuin sen pitäisi olla. Täytyy yrittää jättää turhat lillukanvarret ja hiomiset vähemmälle ja yrittää vain saada tekstimassasta yhtenäinen kokonaisuus jos ei maaliskuun loppuun mennessä niin huhtikuun puolella ainakin. En haluaisi hutaista gradua, vaikka en haluakaan käyttää sen tekemiseen mielettömästi aikaa.

Jospa se tästä ensi viikolla. Keskiviikkona pystyn ainakin keskittymään hyvin, koska silloin ei tarvitse mennä yhtään mihinkään eikä tehdä mitään muuta.

Pääset kaikkiin graduani käsitteleviin blogiteksteihin käsiksi täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti