Hääpukuni

Purjehdin avioliiton satamaan elokuun viimeisenä lauantaina. Päätin tehdä hääpukuni itse huolimatta sananlaskusta "Niin monta kertaa kun morsian pukunsa neulallaan lävistää, niin monta kertaa hän kyyneleitä avioliittonsa vuoksi vuodattaa" tai jotain sinne päin. Ompelukonehan se käytännössä puvun neulallaan lävistää, joten itkeköön se sitten minun puolestani. Sitä paitsi voinhan vuodattaa vaikka ilon kyyneliä. Tulen myös joka tapauksessa itkemään nyt avioliiton aikana, kukapa ei? Lisäksi emme noudattaneet sitäkään vanhaa uskomusta, ettei sulhanen saisi nähdä morsianta hääpäivän aamuna (ja täten hän näkisi puvunkin vasta kirkossa ensimmäisen kerran), koska kävimme valokuvauksessa jo ennen vihkimistä. Joten sori nyt vaan, mutta tämä morsian teki pukunsa itse ja sulhanen näki sen aivan liian aikaisin ja jopa sen tekovaiheet. Ompelin puvun kankaasta myös sukkanauhan tällä ohjeella, johon tuli myös asuni "jotain sinistä".

Halusin valmistaa pukuni itse useasta syystä. Halusin itselleni istuvan ja juuri oikean kokoisen puvun, jollaista ei olisi ihan joka morsiamella. Olisin voinut teettää pukuni toisella ompelijalla, mutta miksi olisin tehnyt sen, koska itsekin osaan ommella? En kylläkään ole mikään mestari, joka osaisi tehdä monimutkaisen hääpuvun, mutta oma makuni onkin yksinkertainen. Valmispukua en edes harkinnut, koska mielestäni niissä on aina liikaa krumeluureja tai sitten ne ovat liian tavallisia. Toisaalta halusin myös kankaan olevan silkkiä (tekokuidut kuten polyesterisatiini: yök) ja arvelin, että tällainen puku valmiina maksaisi maltaita, jos sellaista edes löytyisi.

Kuten aina suunnitellessani, en nytkään osannut piirtää puvun kuvaa. Sen sijaan lähdin hahmottelemaan pukua kouluaikoina tekemäni oman vartaloni mallisen sovitusnuken päälle. (Sovitusnukke tehtiin aikoinaan vartaloni päälle ja on siten hieman isompi kuin minä [en ole niin paljon patvistunut vuosien saatossa :D]). Tiesin vain, että haluan yläosaan "venepääntiemäisen kaistaleen" ja puoli- tai täyskellohelman. Avainsanoja voisivat olla myös tanssiaispuku ja prinsessapuku, mutta yksinkertaisena versiona. Tiesin myös, mitä EN halua: huntua, laahusta, muhkeaa helmaa, kapeaa helmaa, lyhyttä helmaa, olkaimetonta, hihoja, tekokuitua, kirkkaanvalkoista.  "Hieman sinne päin"-tyyppisiä kuvia löysin:

Kuva täältä.

Kuva täältä.

Kuva täältä.

Ihan aluksi testasin, haluaisinko puolikello- vai täyskellohelman vai näyttääkö kellohelma ylipäätään hyvältä. Kangasvarastossani ei ollut täyspitkään kellohelmaan riittävää kangasta, mutta polvipituisestakin puolikellohelmasta näin, että tämä on juuri sellainen helma, jonka haluan. En lähtenyt enää kokeilemaan täyskellohelmaa. Puin helman sovitusnuken päälle ja aloin hahmotella yläosaa.

Puin sovitusnuken päälle erään paidan, jonka pääntie sopii mielestäni minulle hyvin. Sitten hahmottelin yläosan etu- ja takakaistaleet paidan pääntien ja rintaliivien mukaan kaavapaperille. Lopuksi muotoilin etu- ja takakappaleen kaavat niin ikään suoraan nuken päälle. Ne ikään kuin löysivät paikkansa ja muotonsa helman ja yläkaistaleen välissä. Kuin huomaamatta puvusta tul hiemani 50-luvun tyylinen, mutta en pannut sitä ollenkaan pahakseni.

Valmistin ensin testi- ja sovitusmekon. Leikkasin siis yläosan kappaleet samasta kankaasta kuin testihelma oli ja ompelin mekon kasaan. Testimekko poikkeaa hääpuvustani siten, että helmaa ei ole vuoritettu. Yläosa on vuoritettu samoin kuin varsinaisessa häämekossa eli kaistaleet miehustan kankaalla ja etu- ja takakappaleet vuorikankaalla. Testimekon sovituksen perusteella muotoilin yläosan kaitaleet uudelleen: olkasaumojen kulma oli hieman väärä, joten testimekko on ikään kuin hieman liian alhaalla (tästä huolimatta se pääsi kesämekokseni). Otin myös pari senttiä yläosan ympärysmitasta pois.

Seuraavaksi valmistin varsinaisen hääpuvun. Kankaana on siis 100 % luonnonvalkoinen silkki, nimeltä Sanderson. Kangas on kiiltävähköä, hieman "kahisevaa", ei liian ohutta eikä paksua.  Ompelulankana käytin ihan tavallista polyesterilankaa piilossa olevissa saumoissa ja silkkilankaa näkyvissä tikkauksissa. Takana on piilovetoketju.Vuorikankaana on 100 % viskoosi nimeltään Japonette. Vuoritin yläosan etu- ja takakappaleet vuorikankaalla ja kaistaleen miehustan kankaalla. Jätin helman alle tulevan ratkaisun avoimeksi ostaessani muut puvun tarvikkeet. En tiennyt, halusinko vuorittaa helman vai kenties vannealushameen tai tylliä. Päätin katsoa ensin, miltä valmiin puvun helma näyttäisi ilman mitään noista ja valita sitten sen perusteella. Päädyin vuorittamaan helman samalla kankaalla kuin yläosan, ja unohdin vanne- ja tyllialushameen, koska kellohelma näytti hyvältä ilman kumpaakaan. Puvun juhlavuutta lisätäkseni tein yläkaistaleeseen kultaisella silkkilangalla ompelukoneeni valikoimasta löytyvän köynnöskuvion ja liimasin hieman bling-blingiä sen joukkoon. Tällainen siitä hääpuvusta sitten tuli:

Kuva: Marjo Väisänen.

Puvun kaveriksi tein pitsiboleron. Langaksi valitsin luonnonvalkoisen Manos del Uruguayn Lacen, jossa on 70 % nuoren alpakan villaa, 25 % silkkiä ja 5 % kashmiriä. En halunnut täysin silkkistä lankaa, koska silloin kokonaisuus olisi ollut jo hieman liiankin silkkinen. Alpakkahan on siitä kiva materiaali, että se sopii herkkäihoisille ja villa-allergikoille mutta lämmittää silti villan tavoin. Lanka on käsin värjätty (siis kattilassa), minkä vuoksi siinä ei ole värieriä ja sitä suositellaan neulottavaksi muutama kerros toisen ja muutama toisen vyyhdin langalla, jos työhön tarvitaan useampi kuin yksi vyyhti samanväristä lankaa. Noh, bolerohan on yksivärinen, joten ei muuta kuin välillä toisesta ja välillä toisesta vyyhdistä lankaa käyttämään, koska yksi 50 gramman satsi ei riittäisi koko boleroon. Tämä ei kylläkään mainittavasti hidastanut työn kulkua, koska neulottaessa pitsiä koneella joutuu joka tapauksessa tekemään vain kaksi kerrosta kerrallaan ja niiden väliin tulee aina pitsikelkan vuoro. (Tulipa muuten ostettua vihdoin vyyhdinpuutkin ja langan keriminen vyyhdistä neulekoneelle sopivalle kerälle helpottui ja nopeutui huomattavasti!)  Ihanien materiaalien ja käsin värjäyksen lisäksi lanka saa plussaa siitä, että sen on valmistanut voittoa tavoittelemattomaan järjestöön kuuluva artesaani. Järjestön tavoitteena on luoda taloudellisia ja sosiaalisia mahdollisuuksia Uruguayn maaseudun naisille.

Olin valmistanut yhden pitsiboleron tilaustyönä, ja myös verkkokaupan joustinneuleiset bolerot on valmistettu samalla tavalla kuin hääpukuni bolero. Kyseessähän on suorakulmion muotoinen kappale, josta ommellaan pitkien sivujen saumat puolittain niin, että käsille jää aukot. Aloitin boleron valmistuksen valitsemalla pitsikuvion ja tekemällä mallitilkun. Boleron leveys määräytyi neulekoneella tehtävän kappaleen maksimileveyden mukaan, jonka perusteella päättelin kappaleen pituuden ja tarvittavien kerrosten määrän siten, että kappaleesta tulisi oikean pituinen. Tällaisen boleron kanssa ei tosin ole niin nöpönnuukaa, tuleeko siitä millilleen tai sentilleenkään juuri "oikean" pituinen. Pelasin siis hieman pitsikuvion jatkuvuudella ja lopetin joitakin kerroksia ennen kuin laskemani kerrosmäärä täyttyi. Näin pitsikuvio ei "jäänyt kesken". Pitsikuvion valitisin neulekoneeni pitsikorttien joukosta. Vasta ostettuani hääpäivän korvakoruiksi Kalevala Korun Helinät huomasin, että nehän ovat muodoltaan samankaltaiset kuin boleron pitsikuvio. En siis tietoisesti valinnut pitsiä korvisten enkä korviksia pitsin perusteella, mutta hyvinpä ne sopivat yhteen. Bolerolle oli käyttöä häävalssiin asti, mutta tanssin jatkuessa oli bolero jätettävä tuolin selkänojalle... Yläosa näyttää boleron kanssa tältä:

Kuva: Marjo Väisänen (rajattu).

Huom! Puku ei ole myytävänä enkä valmista minkäänlaisia hääpukuja asiakkaille, en edes tutuille! :) Boleroita sen sijaan voi tilata.

P.S. Vihkitilaisuudessa ylläni oli äidin hääpuku: :)

Kuva: Marjo Väisänen (rajattu).