sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Helmineule Liedon Mikkelinmarkkinoilla 2012

Liedon Mikkelinmarkkinat järjestettiin tänä vuonna sunnuntaina 30.9., ja paikkana oli edelleen Liedon vanha tori, vaikka sen piti olla jo muutosten kourissa tähän aikaan. Päivä oli ihmeellisen lämmin ja aurinkoinen toisin kuin sitä ympäröivät päivät, ja osa päivästä piti olla lyhythihaisessa t-paidassa.




Markkinat olivat tänä vuonna selvästi vilkkaammat kuin viime vuonna, ja niinpä kauppakin kävi paremmin. Anne oli tuttuun tapaan apulaisenani ja yhdessä homma hoitui jo hyvinkin helposti edellisten vuosien kokemusten perusteella. Myynnissä oli jälleen Helmineuleen tuotteiden lisäksi myös 4H-tuotteita.


Lopuksi vielä kuvia kassista, jonka valmisin itselleni. Sain jo tammikuussa tädiltäni syntymäpäivälahjaksi hänen kutomansa poppanakankaan palan, joka on laukuksi sopivan kokoinen. Nyt pääsin vihdoin valmistamaan laukun, ja tässä tulos sekä yksi työkuva:


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti