sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Liedon Mikkelinmarkkinoille valmistautumista

Ensi viikon sunnuntaina eli 3.10. on Liedon torilla Mikkelinmarkkinat, joille Helmineule osallistuu myymällä omia tuotteitaan ja 4H:n tuotteita 4H:n pöydässä. Ystäväni tulee avukseni, joten markkinaurakka ei ainakaan vielä tunnu liian vaativalta. Tehtävää on kuitenkin vielä paljon: täytyy neuloa reumalankahuivit (ja muutama reumalankakerä on vielä kerimättäkin), viimeistellä osa muista myyntituotteista, valmistaa osalle tuotteista hoito-ohjeet ja kiinnittää ne tuotteisiin, tehdä hinnastot ja myyntipöydälle sijoitettavat mainoslappuset, miettiä "markkinaosaston" "sisustus", hankkia pohjakassa... Perjantaina edessä oleva tentti ei luonnollisestikaan vähennä tekemisen määrää, mutta olen saanut onneksi aika hyvin luettua siihen parin viime viikon aikana arki-iltaisin opetuskaivausten jälkeen, vaikka enemmän olisi tehnyt mieli vain painua suoraan kaivauspäivän jälkeen pehkuihin.

Keskiviikkona kävin 4H:n toimistolla, ja valitsimme markkinoilla myytävät 4H-tuotteet yhdessä toiminnanjohtajan kanssa. Pöydänkin saan 4H:lta. 4H:sta on todella paljon hyötyä mm. juuri tällaisten tapahtumiin osallistumisten ja verkostojen luomisen kannalta!

Tänään neuloin Xie-bambulangasta kaksi huivia, luumunvärisen ja oliivinvihreän. Olen aivan ihastunut lankaan ja huiveihin, joten saa nähdä, raskinko myydä niitä. ;D Olen myös tyytyväinen, koska kummankin huivin pitsineule onnistui. Pitsin neulominenhan on aina suurta jännitysnäytelmää: mikä tahansa voi mennä pieleen milloin tahansa! Erityisesti sellaisen oikein "reikäisen" pitsin neulominen, jota huiveissa käytin, on varsin riskialtista. Neuletta täytyy tarkkailla koko ajan, eikä keskittyminen saa herpaantua. Ja siis huivithan ovat yli 550 kerroksen pituisia...

Mihinköhän joudun näiden nettijuttujeni kanssa? Kotisivujen ja verkkokaupan lisäksi päivitettävänä ovat Taitomaa-sivu, Facebook-sivu, muutama profiili ja nyt vielä tämä blogi. Katsotaan, kuinka ahkerasti pystyn tänne kirjoittamaan...

P.S. Markkinat pidetään kello 11-16. Tervetuloa :)

2 kommenttia:

  1. Kuullostaa mukavalle. Minäkin "haaveilen yrittäjyydestä" Hienoa, että sulla kauppa käy. Paljon varmasti tekemistä riittää :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! :) Tekemistä tosiaan riittää, ja kauppa käy paremmin kuin osasin odottaa. Rohkaisen sinua kokeilemaan käsityöyrittäjyyttä, jos sinulle on tärkeämpää mielekäs työ kuin suuret tulot. Kartoita kysyntää alustavasti, ja jos sitä tuntuu olevan, aloita pienimuotoisesti ja laajenna vähitellen! Kannattaa myös hakeutua jollekin kurssille tms, josta saa neuvoja ja tukea.

    VastaaPoista