lauantai 23. marraskuuta 2013

Lahja: vauvan raidalliset haalarihousut

Lahjaksi kirjeystävän vauvalle valmistuivat raidalliset haalarihousut. Ne on tehty samalla kaavalla ja samasta materiaalista kuin verkkokaupassa ja Taitomaassa myynnissä olevat housut, mutta koko on n. 72, koska poju on jo puolivuotias. Olisi myös hyvä, jos haalarihousuja voisi käyttää koko talven ajan eivätkä ne ehtisi käydä pieneksi.


Lisäksi olen lähiaikoina kirjonut 1800-luvulta peräisin olevaan kastemekkoon tänä vuonna syntyneen vauvan nimen ja tuunannut suorista miesten housuista trumpettihousut lisäämällä lahkeisiin kiilat. Kyseessä on esiintymisasun osa, joten kiilat ovat näyttävän punaiset ja lahkeissa riittä leveyttä.


sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Tyynynpäällisiä ja tyyny sekä Arjesta Juhlaan! -messut Salossa

Helmineuleen verkkokauppaan ja Taitomaa-kauppaan ilmestyi äsken myytäväksi tyynynpäällisiä ja yksi valmis tyyny. Niiden kankaan materiaali on 100 % puuvillaa ja kuvioina ovat hauskat vanhat lankapuhelimet. Saatavilla on 1 kpl 40 x 40 cm tyynynpäällinen, 2 kpl 30 x 50 cm tyynynpäällisiä ja 1 kpl 40 x 40 cm tyyny. Tyynynpäällisten sisätyyny on helppo laittaa sisään ja ottaa ulos aukosta, tyyny on valmiiksi kiinni ommeltu, mutta senkin voi pestä pesukoneessa. Tilaa postitse toimitettavaksi täältä tai noudettavaksi täältä.

Tyyny 40 x 40 cm
Tyynynpäällinen 30 x 50 cm
Tyynynpäällinen 30 x 50 cm
Tyynynpäällinen 40 x 40 cm
Tyynynpäällinen 40 x 40 cm
Salon Arjesta Juhlaan! -messut viikko sitten sunnuntaina olivat suht hiljaiset. Ei ainakaan vilkastunut ole tämä kotimaassa tehtyjen käsitöiden kauppa. Tuotteet herättivät kyllä kiinnostusta ja esitteitä ja käyntikortteja meni paljon. Tilaustöistä oltiin tuttuun tapaan hyvin kiinnostuneita. Ehkäpä 14.12. järjestettävä Dear Design Turun keskustan kauppakeskuksessa Hansassa saa ihmiset ostamaan kotimaisia käsitöitä joululahjaksi ja miksei itsellekin. Helmineule on mukana Dear Designissa myymässä tuotteitaan, nähdään siis Hansassa la 14.12. klo 10-18!

Tunnelmia Salosta:

lauantai 12. lokakuuta 2013

Tilaustyö: Vauvan mekko

Tämä vauvan nimiäisiin tehty mekko valmistettiin verkkokaupan mekon pohjalta. Langaksi tuli 100 % merinovillaa oleva vauvalanka ja kuvioksi komien perinneneuleista peräisin oleva kuvio "risti". Mekko kaavoitettiin hieman pienemmäksi, jotta se sopisi muutaman kuukauden ikäiselle vauvalle.


sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Helmineule Liedon Mikkelinmarkkinoilla 2013

Tänä vuonna Liedon Mikkelinmarkkinat järjestettiin sunnuntaina 29.9. Paikkana oli tuttu Liedon vanha tori.

Helmineule jakoi tänäkin vuonna markkinapaikan Liedon 4H-yhdistyksen kanssa. Toisella pöydällä olivat esillä Helmineuleen tuotteet ja toisella 4H-arpajaisten palkinnot. Arpajaiset toivat mukavasti vilskettä pöytien ääreen. Lauantaina iskenyt flunssa oli pahimmillaan sunnuntaina, mutta päätös ottaa aiemmin neulomani naisen villatakin mallikappale omaan käyttöön sunnuntaina oli hyvä: ohut, kevyt ja ilmava villatakki ei tuntunut ahdistavalta takin alla mutta lämmitti ihanasti - vaikka itse sanonkin. ;) Onpahan nyt edustusvaate myöhempääkin käyttöä varten.

Omaan käyttöön ottamani villatakki.
Aiempina vuosina apunani ollut Anne on tämän lukuvuoden Japanissa, joten siskoni Johanna matkusti pohjoisesta avukseni tuoden vanhempammekin mukanaan. Apua tarvittiinkin erityisesti kaiken kantamiseen ja arpojen myyntiin. Kiitos kaikille avustajille ja tietysti LC Liedolle taas kerran!

"Myyjä" ja "kiinnostunut asiakas" ;)


sunnuntai 25. elokuuta 2013

Perhepäivä maatilalla

Helmineule oli eilen mukana Perhepäivä maatilalla -tapahtumassa Uusitalon tilalla. Tila sijaitsee Liedon Suopohjassa. Sää oli kesäisen lämmin ja kävijöitä alueella oli päivän aikana yli 1500!



Helmineuleen myyntipöytä ja iskunauhatyöpaja sijaitsivat samalla alueella Liedon 4H-yhdistyksen kanssa. Alueella heitettiin saappaita ja nännikumeja ja kerrottiin 4H-toiminnasta Liedossa. Zetor-ajelu- ja poniratsastusreitit kulkivat alueen edestä.


Päivä kului hauskoissa merkeissä ja tapahtuma oli hyvin järjestetty. Kiitos Uusitalon tilan emännälle ja isännälle sekä muille mukana olleille!






tiistai 25. kesäkuuta 2013

Tilaustyö: Miehen "Jäniksen korvat"-villatakki

Villatakki on valmistettu asiakkaan väri- ja materiaalitoiveiden mukaan. Joustinneuleet ovat 1x1-joustinneuletta. Lanka on ohuehkoa, pehmeää 100 % villaa (villan ja merinovillan sekoitusta). Suomalais-ugrilaisten mansien perinneuleiden Jäniksen korvat -kuvio on tuttu verkkokaupan myssyistä.

Tällaisen villatakin voi tilata omien toiveidensa mukaisena! Ota yhteyttä, jos olet kiinnostunut tästä tai muista tilaustöistä.