Tällä kertaa hyödynsin Pikkuneuleita-kirjan golfsukkien ohjetta. Lähinnä katsoin varren joustinneule- ja sileäneuleosioiden pituudet, ja muuten sukat elivät omaa elämäänsä neulomisen aikana. Nämä lähtivät Laukaassa asuvalle ystävälle, joka myös lahjoitti lankana käytetyn Roosa nauha -langan, yhden pinkin ja yhden vaaleanpunaisen kerän.
perjantai 24. tammikuuta 2014
torstai 9. tammikuuta 2014
Sukkaa pukkaa!
Tein äidin pyynnöstä hänelle villasukat - pitkästä aikaa käsin neuloen! Langaksi valikoitui lankakopan sekalaista-osaston tummanlila sukkalanka. Siinä on todennäköisesti ollut aikoinaan Seitsemän veljeksen vyöte. Sukan ohjeen lunttasin Pikkuneuleita-kirjasta, jonka olen saanut joskus pienenä mummulta lahjaksi. En tiedä menikö kantapaa ihan kuin Strömsössä, mutta kaipa nämä ihan sukilta näyttävät ja valmistuivat sopivasti jouluksi.
Joululomalla jatkoin käsinneulottujen villasukkien parissa ja neuloin sukat Japanissa majailevalle ystävälleni kaksinkertaisesta Roosa nauha -langasta. Ne kulkivat perille käydessäni ystäväni luona joulun jälkeen. Langat sain käydessäni marraskuussa toisen, Laukaassa asuvan ystäväni luona. Lankoja on vielä jäljellä ja seuraavat roosa-pinkki-sävyiset sukat on jo aloitettu. Jääköön toistaiseksi kertomatta, kuka ne saa.
Miten mukavaa onkaan vaihteeksi neuloa käsin ja ihan täysin omaksi iloksi, materiaalikustannukset ja alvit ynnä muut unohtaen!
keskiviikko 18. joulukuuta 2013
Dear Design ja joululoma
Viime lauantaina 14.12.2013 olin mukana Dear Design -myyjäisissä Turun keskustassa kauppakeskus Hansassa. Hansatorille kokoontui joukko pieniä käsityöläisiä myymään tuotteitaan ja tekemään yrityksiään tunnetuiksi. Tapahtumapaikan sijainti keskellä kaupunkia ja joulukuinen lauantai ajankohtana saivat luonnollisesti ihmismassat myyntipöytien luo. Vilkkaan päivän lisäksi tapahtumassa oli hyvä henki ja mukava olla mukana - kiitokset järjestäjille!
![]() |
| Porukkaa riitti |
![]() |
| Samoin kuin kauniita käsin valmistetuja tuotteita |
![]() |
| Myyjäispäivän aikan pöydälle tahtoo aina ilmestyä lisäinfokylttisiä ;) |
Helmineule jää joululomalle perjantaina 20.12.2013, ja sorvin ääreen paluu tapahtuu ti 7.1.2014. Joululoman aikana voi tavoitella sähköpostitse ja kiireisissä asioissa tekstiviestitse. Puhelimeen vastaaminen saattaa olla heikkoa kaiken joulutohinan keskellä. :)
♥ LÄMPÖISTÄ JOULUNAIKAA ♥
Tunnisteet:
Dear Design,
joulu,
joululoma,
lomat,
myyjäiset
sunnuntai 15. joulukuuta 2013
Tilaustyö: alpakkapaita ja -pipo
Joulun alla valmistuivat puna-tummanharmaa-vaaleanharmaa-valkoraidallinen 100 % alpakkalankaa oleva paita sekä samasta langasta neulottu puna-valko-raidallinen tupsupipo. Alpakka on siitä mukava lankamateriaali, että se tuntuu "villaiselta", mutta siitä puuttuu villan lanoliini, joten alpakasta valmistettuja neuleita voivat pitää myös villa-allergiset. Lisäksi alpakka ei kutita ainakaan ohuenkaan paidan läpi. Pipossa on vielä puuvillalankavuori koko pipon pituudelta, joten siinäkään lanka ei varmasti pääse kutittamaan. Molemmat tuotteet valmistettiin asiakkaan toiveiden mukaan.
![]() |
| Alpakkapaita edestä. Tummanharmaa langan väri on valittu kuvan hameen värin perusteella. |
![]() |
| Alpakkapaita takaa. |
![]() |
| Alpakkapipo joulutunnelmassa. |
Tunnisteet:
alpakka,
alpakkalanka,
joulu,
neulepaidat,
paidat,
pipot,
puuvilla,
puuvillalanka,
puuvillavuori,
raidat,
raitapaidat,
raitapipot,
tilaustyöt,
villa-allergia,
vuori
lauantai 23. marraskuuta 2013
Lahja: vauvan raidalliset haalarihousut
Lahjaksi kirjeystävän vauvalle valmistuivat raidalliset haalarihousut. Ne on tehty samalla kaavalla ja samasta materiaalista kuin verkkokaupassa ja Taitomaassa myynnissä olevat housut, mutta koko on n. 72, koska poju on jo puolivuotias. Olisi myös hyvä, jos haalarihousuja voisi käyttää koko talven ajan eivätkä ne ehtisi käydä pieneksi.
Lisäksi olen lähiaikoina kirjonut 1800-luvulta peräisin olevaan kastemekkoon tänä vuonna syntyneen vauvan nimen ja tuunannut suorista miesten housuista trumpettihousut lisäämällä lahkeisiin kiilat. Kyseessä on esiintymisasun osa, joten kiilat ovat näyttävän punaiset ja lahkeissa riittä leveyttä.
sunnuntai 3. marraskuuta 2013
Tyynynpäällisiä ja tyyny sekä Arjesta Juhlaan! -messut Salossa
Helmineuleen verkkokauppaan ja Taitomaa-kauppaan ilmestyi äsken myytäväksi tyynynpäällisiä ja yksi valmis tyyny. Niiden kankaan materiaali on 100 % puuvillaa ja kuvioina ovat hauskat vanhat lankapuhelimet. Saatavilla on 1 kpl 40 x 40 cm tyynynpäällinen, 2 kpl 30 x 50 cm tyynynpäällisiä ja 1 kpl 40 x 40 cm tyyny. Tyynynpäällisten sisätyyny on helppo laittaa sisään ja ottaa ulos aukosta, tyyny on valmiiksi kiinni ommeltu, mutta senkin voi pestä pesukoneessa. Tilaa postitse toimitettavaksi täältä tai noudettavaksi täältä.
Salon Arjesta Juhlaan! -messut viikko sitten sunnuntaina olivat suht hiljaiset. Ei ainakaan vilkastunut ole tämä kotimaassa tehtyjen käsitöiden kauppa. Tuotteet herättivät kyllä kiinnostusta ja esitteitä ja käyntikortteja meni paljon. Tilaustöistä oltiin tuttuun tapaan hyvin kiinnostuneita. Ehkäpä 14.12. järjestettävä Dear Design Turun keskustan kauppakeskuksessa Hansassa saa ihmiset ostamaan kotimaisia käsitöitä joululahjaksi ja miksei itsellekin. Helmineule on mukana Dear Designissa myymässä tuotteitaan, nähdään siis Hansassa la 14.12. klo 10-18!
Tunnelmia Salosta:
![]() |
| Tyyny 40 x 40 cm |
![]() |
| Tyynynpäällinen 30 x 50 cm |
![]() |
| Tyynynpäällinen 30 x 50 cm |
![]() |
| Tyynynpäällinen 40 x 40 cm |
![]() |
| Tyynynpäällinen 40 x 40 cm |
Tunnelmia Salosta:
lauantai 12. lokakuuta 2013
Tilaustyö: Vauvan mekko
Tämä vauvan nimiäisiin tehty mekko valmistettiin verkkokaupan mekon pohjalta. Langaksi tuli 100 % merinovillaa oleva vauvalanka ja kuvioksi komien perinneneuleista peräisin oleva kuvio "risti". Mekko kaavoitettiin hieman pienemmäksi, jotta se sopisi muutaman kuukauden ikäiselle vauvalle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)























