perjantai 5. lokakuuta 2012

Bisnes 2012 ja KIVAA! Lapsi- ja perhemessut Oulussa

Helmineule osallistuu 4H-yrittäjien Bisnes 2012 -tapahtumaan ja sen yhteydessä myös KIVAA! Lapsi- ja perhemessuille Oulussa.

Bisnes 2012 -tapahtumassa 4H-yrittäjät ympäri Suomen kokoontuvat seminaariin, jonka toisena päivänä he esittelevät toimintaansa Ouluhallissa KIVAA! Lapsi- ja perhemessuilla. Seminaari alkaa pe 26.10., ja messuilla ollaan la 27.10.2012. Tervetuloa!

P.S. Ossaan puhua oulua, tervetulua juttelemmaan. ;)

maanantai 7. toukokuuta 2012

Helmin päivänä

Tämä kevät on mennyt niin opiskelujen parissa, että yrityksen pyörittäminen on jäänyt väistämättä vähemmälle. Olen kirjoittanut arkeologian proseminaarityötä, ja se on nyt viittä vaille valmis. Tutkielma vei kaiken liikenevän ajan varsinkin maaliskuussa, ja nyt viime aikoina olen sitten hoitanut muita opiskelujuttuja. Mutta mutta, kevät on jo pitkällä ja on aika siirtyä taas vähitellen enemmän yrityksen pariin! Ainakin siihen asti, kunnes lähden kesäkuussa 4H-vaihtoon Saksaan. :D

Joku ehkä muistaa taannoisen villatakkikyselyn. Neuvotteluja turkulaisen jälleenmyyjän kanssa käydään, ja tavoitteena on saada Helmineuleen valmistamia villatakkeja myyntiin Turun keskustaan ensi syys-talvikaudeksi. Syksyllä on luvassa paljon muutakin ohjelmaa kuten tuotteiden myymistä muutamissa tapahtumissa. Niistä tiedotetaan tarkemmin myöhemmin.

Tällä hetkellä ehdin vielä ottaa muutaman tilaustyön ennen juhannusta tehtäväksi, jos tilaus tehdään heti, mutta muiden kohdalla valmistuminen menee Saksan-matkan jälkeiselle ajalle eli elokuulle tai myöhempään ajankohtaan. Pidä siis kiirettä, jos aiot tilata jotain ennen kesälomaani!

Aurinkoista loppukevättä ja hyvää Helmin päivää kaikille!

tiistai 13. maaliskuuta 2012

tiistai 14. helmikuuta 2012

Hyvää ystävänpäivää!

Ystävänpäivän iloksi verkkokauppaan lisättiin etu vähintään kahden tuotteen tilaajalle: tilaus toimitetaan 2. luokan kirjeenä tai maksikirjeenä TOIMITUSKULUITTA! Tuotteet voivat olla samanlaisia. Huom: jos tilaat vain yhden tuotteen, toimituskulut lisätään laskuun, vaikka olisitkin valinnut toimitustavaksi "TOIMITUSKULUTON OSTA VÄH. 2 TUOTETTA Ennakkolaskulla maksettava kirje tai maksikirje 2. LUOKKA". Tarjous on voimassa toistaiseksi.

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Polvenlämmittimet saatavilla nyt verkkokaupasta ja Taitomaasta!

Tilaa omasi joko postitse toimitettavaksi verkkokaupasta: www.helmineule.mycashflow.fi/product/19/ tai ilman toimituskuluja noudettavaksi Taitomaasta: www.taitomaa.fi/shop/Helmineule

Materiaali kutiamaton ja taatusti lämmin ohut villalanka. Värit harmaa-valkoinen ja musta-luonnon vaalea.


keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Tilaustyö: Isot tyynynpäälliset

Vuosi alkoi vaihtelulla, nimittäin ompelulla. Valmistin kaksi isoa tyynynpäällistä lattialle oleville "löhötyynyille". Kankaaksi valikoitui musta-valko-harmaa puuvillakangas, jossa on vanhanaikaisten puhelimien kuvia. Tyynynpäällisissä on vetoketju takana, joten ne voi pestä koneessa.

Alkuvuodesta valmistui myös toinen miehen tummansininen kaulahuivi, jollainen on valmistunut jo aiemminkin.